![]() | |||||||||||
![]() | |||||||||||
|
(Säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 26.5.2007 ja rekisteröity yhdistysrekisteriin 13.11.2007)
Yhdistyksen nimi on Torppis ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki.
Yhdistyksen tarkoitus on ylläpitää Jyväskylän kaupungin kanssa Kortepohjan alueella voittoa tavoittelematonta toimintakeskusta. Toimintakeskus järjestää alueen lapsille, nuorille ja aikuisille sosiaalisia valmiuksia kasvattavaa sekä käytännöllisiä ja kulttuurisia taitoja kehittävää kerhotoimintaa. Työ on luonteeltaan ennaltaehkäisevää alueellista lastensuojelu-, nuoriso- ja sosiaalityötä.
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys voi kantaa jäsen- ja kannatusmaksuja, järjestää myyjäisiä tai vastaavia tilaisuuksia, ottaa vastaan testamentteja, lahjoituksia ja avustuksia sekä voi toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä. Yhdistys voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta.
Yhdistys ei toiminnallaan hanki jäsenilleen eikä itselleen taloudellista hyötyä.
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö, joka haluaa edistää tarkoitusta.
Yhdistyksen uudet jäsenet hyväksyy johtokunta.
Varsinaiset jäsenet suorittavat yhdistykselle jäsenmaksun, jonka suuruudesta päättää yhdistyksen vuosikokous. Kokouksessa varsinaisilla jäsenillä on yhtäläinen äänioikeus ja yksi ääni.
Yhdistyksellä voi olla myös kannattajajäseniä, jotka tukevat yhdistyksen toimintaa yhdistyksen vuosikokouksen määräämällä kannatusmaksulla. Kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
Jäsenillä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa.
Yhdistyksen asioita hoitaa ja hallituksena toimii johtokunta, johon kuuluvat vuosikokouksessa valitut kahdeksasta kymmeneen (8-10) jäsentä. Johtokunnan jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan, tiedottajan sekä muut tarpeelliset toimihenkilöt. Juoksevien asioiden hoitamista varten voidaan valita vielä työvaliokuntia, joiden tehtävistä määrää johtokunta ja joiden puheenjohtaja on johtokunnan jäsen.
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan ja hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi (2) johtokunnan jäsentä sitä vaatii.
Johtokunnan kokous on päätösvaltainen, jos vähintään neljä (4) jäsentä on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
Johtokunta johtaa yhdistystä, valvoo toimintakeskuksen toimintaa, laatii sen ohjesäännöt sekä antaa lausuntoja henkilökuntakysymyksissä.
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
Yhdistyksen tilikausi on 1.8.-31.7.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja johtokunnan vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa johtokunnalle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle johtokunta. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta toimintakeskuksen ja Emännänpuiston ilmoitustauluilla.
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain johtokunnan määräämänä päivänä syyskuun loppuun mennessä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun johtokunta katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä yhdistyksen johtokunnalta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella varsinaisella jäsenellä äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni.
Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajan lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsen- ja kannatusmaksun suuruus
8. vahvistetaan johtokunnan jäsenten lukumäärä ja valitaan johtokunnan jäsenet
9. valitaan tilintarkastaja sekä varatilintarkastaja tarkastamaan yhdistyksen tilien- ja varainhoitoa sekä johtokunnan toimintaa toimintakauden aikana
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli joku yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Jäsenmaksuista, lahjoituksista, avustuksista, huvitilaisuuksista tai muulla tavoin kertyneet tulonsa yhdistys käyttää toimintansa rahoittamiseen.
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (¾) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.